Matkamies maan on keitos, jonka ainekset tuntuvat äkkiseltään yhteensopimattomilta ideoilta. On purkamista odottava pikkukunnan terveyskeskus, lakkautetulle ammattikoululle perustettu vastaanottokeskus, lähisuhdeväkivaltaa, mielenterveysongelmia, savolaiskylän sisäistä ihmissuhdedraamaa, etenevää muistisairautta, rasistista vihapuhetta, koulukiusaamista ja vuosikymmeniä vanha, mysteeriksi jäänyt katoamistapaus. Taustalla häärii Pihkatapista tuttu kirjailijan alter ego Jussi Taskinen, joka itsepintaisesti ja vähän lipevästi luotsaa kylän harrastelijateatteria kohti hervottomasti savonnetun Macbethin ensi-iltaa.
Sopassa riittää siis materiaalia ja henkilöhahmojakin on runsaasti. Ehkä rivien välissä paistaa sekin, että kyseessä on, yllättävää kyllä, rakettimaisesti kotimaisen kirjallisuuden kärkikastiin singahtaneen Heikkisen toinen ja tunnetusti vaikea romaani. Yritystä on ja Heikkisen rehevä kieli retkahtaa riehakkaalle tasolle. Ei liikaa muuttuakseen ärsyttäväksi, mutta välillä kolkutellaan jo rajoja. Jos jotakin tästä romaanista puuttuu, niin se on poliittinen korrektius. Kerronta yltyy paikoitellen inhorealistiseksi, eikä kirjailija tyydy pelkästään koskettelemaan tabujamme, vaan niitä ronkitaan roisisti. Jos joku on otollisella tuulella herneen nenään vetämiselle, niin tässä kirjassa riittää siihen kosolti mahdollisuuksia. Lukijalle tämä kaikki näyttäytyy vähintäänkin pyörryttävänä kokonaisuutena, saattaapa aluksi olla vähän vaikea päästä kärryille siitä, mihin pää on tullut pistettyä.
Mutta uskokaa pois, jos joku pystyy tällaisen kokonaisuuden pitämään kasassa ja keittelemään nätisti kokoon, niin se on maestro Heikkinen. Yllättävästi ajallisesti polveilevan kerronnan ja kiihkeästi vaihtuvien näkökulmien seasta alkaa muodostua kokonaisuus, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Muodostunut kuva ei ehkä ole erityisen kaunis, mutta kovin totuudelliselta se kaikessa raadollisuudessaan näyttää. Ennen kaikkea kirja haastaa lukijan, jää vaivaamaan mieltä ja jättää vahvan muistijäljen. Heikkinen pyöräyttää lukijan sellaisen mankelin läpi, joka ei hevin unohdu. Muuanna yönä heräsin siihen, että unissani huusin yhdelle henkilöhahmoista ääneen. Muutaman kirjan olen eläessäni lukenut, mutta yhtä voimakkaat tunnekokemukset ovat laskettavissa yhden käden sormilla.
Vaikka kirja herättää lukijassa kangertavia ja kiusallisia ajatuksia, on kaiken yllä kuitenkin lopulta toiveikas sävy. Paha ei läheskään aina saa palkkaansa, mutta ehkä jonkinlainen oikeus on kuitenkin olemassa isommassa mittakaavassa. Yksilötasolla se voi merkitä mitä tahansa unelmien toteutumisesta täydelliseen tappioon. Jotenkin asioihin kuitenkin voi jokainen vaikuttaa itsekin.
Näinä kiihkeinä aikoina romaania tekisi mieli lukea kannanottona maahanmuuttokeskusteluun. Kirjan typistäminen tähän yhteen asiaan olisi kuitenkin liiallista asioiden yksinkertaistamista. Ajattelemisen aihetta teksti tarjoaa silläkin saralla. Tarinan yleisestä sanomasta, tai omasta tulkinnastani siitä, voi vetää ajatuksia moneenkin teemaan. Meitä on täällä maan päällä monenlaisia eläjiä. Hyviä ja pahoja, enemmän kai kuitenkin niitä, jotka Aimon sanoin ovat polttaneet sormiaan, omia tai muiden, itse kukin. Yhteistä kaikille matkamiehille on ikuinen armon kaipuu, tulipa se sitten korkeimmilta voimilta, kanssaeläjiltä tai – ja tämä on ehkä se vaikein osuus – omasta itsestä.
Matkamies maan on yhtä aikaa hillitön ja räävitön, toisaalta herkkä ja syvällinen romaani. Henkilöhahmot ovat yhtä inhimillistä paradoksia ja lihallisuutta. Kärjistyksessäänkin Heikkinen pääsee hyvin lähelle totuutta. Luulenpa, että mitään tällaista et ole vähään aikaan lukenut.
Tämä kirjaesittely on julkaistu yhtä aikaa Tuulevin lukublogin kanssa. Käy lukemassa, mitä mieltä Tuulevi oli täältä.
Aino-Maria Savolainen
Amman lukuhetken blogi Antti Heikkisen romaanista matkamies maan on alunperin julkaistu 8.11. 2016.
Antti Heikkinen: Matkamies maan
Siltala 2016
350s.
Aino-Maria Savolainen on kirjoittaja Amman lukuhetken takana.