040 536 5951 hietsu@juhahietanen.fi
15
marraskuu 2016

Blogi on alunperin julkaistu 6.11.2016 Lumiomena-kirjablogissa.

Meren rannalla asuu tyttö, sittemmin nainen, jolla on kirkuvanpunainen tukka. Aallot ovat vieneet hänen kaksi sisartaan, ja hän voisi itsekin vajota mereen, sillä toisinaan hänen mielensä täyttyy häiritsevistä ajatuksista. Ajatuksista on kuitenkin pakotie: kirjoittaminen. Kirjoittamalla nainen saa maailman ymmärrettäväksi, kauniiksi, omaksi. Sähköshokit, ulkopuolisten määräysvalta ja kauhu määrittävät naisen elämää – joskus, eivät aina, kiitos sanojen, sisällä elävän tekstin.

Nainen on Janet Frame, uusiseelantilainen kirjailija, joka eli vuosina 1924–2004. Riitta Jalosen kiitelty romaani Kirkkaus tuo Framen elämän suomalaislukijoiden tietoon, se kertoo taiteen voimasta ja niistä asioista, joiden ansiosta elämä kannattaa elää silloinkin kun voimia ei ole.

Joskus vastaan tulee kirjoja, joista ei osaa kirjoittaa erityisemmin mitään, mutta jotka ehdottomasti ansaitsevat paikan (tässäkin – Kirkkaudesta on kirjoitettu paljon, lukekaa nyt esimerkiksi Leenan, Lauran, Kristan, Ompun, Susan, Main ja monen, monen muun tekstit) blogissa. Aina voi sanoa, että Jalonen kirjoittaa hyvin, että romaani on tärkeä, että se kestää aikaa, sijoittuu isoilta osin maapallon toiselle puolelle mutta koskettaa silti suomalaislukijoita. Että Janet Framen tarina on syytä kertoa.

Vai onko? Onko tarpeen kirjoittaa fiktiota toisen elämästä, asettua toisen kirjailijan nahkoihin? Eikö olisi parempi lukea Framen itsensä teoksia, joita ei tosin ole suomennettu? Tai katsoa Jane Campionin ohjaama Enkelin kosketus?

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen: On. On tarpeen kertoa tärkeitä elämäntarinoita fiktionkin keinoin. Jalosen Kirkkaus tuo Framen elämäntarinan suomalaisten lukijoiden tietoon ja siten tekee romaanillaan kulttuuriteon. Jalosen Frame on fiktiota, toisen kirjailijan näkemys, taiteilijan luomus. Sellaisena Kirkkaus on kaunis, hieno ja hurja. Se on taidolla kirjoitettu romaani, joka kantaa, koskettaa ja ihastuttavaa etenkin kielellään. Elämäkerrallisena taiteilijaromaanina, faktaperäisenä fiktiona, Kirkkaus on erityisen ansiokas.

Tätä kirjoittaessani ajattelen irti revittyjä hampaita, kirjoituskoneeseen kierrettyä paperia, leiskuvaa tukkaa, pöllöpapukaijan kuvaa ja elämää Uuden-Seelannin rannoilla ja Lontoossa. Ajattelen sitä, miten moni asia odottaa oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa. Kaikesta huolimatta en päässyt kovin lähelle Janet Framea. Kiitos Jalosen kerronnan, Framen kipuiluun suhteessa moneen – perheeseen, odotuksiin, työhön, kirjailijuuteen – pääsin. Jalosen romaani onkin paitsi hieno teos, myös tärkeä puheenvuoro ihmisyyden puolesta: Siitä, millainen ihminen on oikeanlainen, kuka tulee hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Aika siirtää ajat aina eri paikkaan, ei mikään määritelmä pysy. Kuka sanoo mikä on oikea tapa olla ihminen? Kunnianosoituksena Janet Framelle Kirkkaus toimii erinomaisesti ja sellaisena romaanin luin. Juuri kunnianosoituksena Jalonen itsekin loppusanoissaan romaaniaan luonnehtii. Olisi aika saada Janet Framen tuotantoa suomeksi.

Katja / Lumiomena

Lumiomena-blogin kirjoittaja Katja nostaa esiin kirjoja ja haaveilua. Katjalla on sekä kotimaisia että ulkomaisia suosikkeja. Tutustu Lumiomena-blogiin!

Pin It on Pinterest

Share This