”Paria intohimon täyttämää tuntia myöhemmin Peppi heräsi raukeana ylellisten lakanoiden välistä ja tunsi syyllisyyttä. Häntä hymyilytti, kun hän silmiään avaamatta muisteli hetkiä ennen nukahtamistaan. Samppanjaa oli virrannut ensin laseihin ja sitten heidän alastomien vartaloidensa päälle kostuttaen lakanat.”
Yllä oleva katkelma ei ole naisten hömppäromaanista, vaan kovan luokan trilleriksi oletettavasti tarkoitetusta teoksesta Tappava formaatti: Kuokkavieras. Valitettavasti Riku Talvitien tapa kirjoittaa sai koko viisisataasivuisen teoksen mittaan toistuvasti niskavillani pörhölleen.
Media-alalla työskentelevä Talvitie kertoo kirjan idean syntyneen, kun hän vietti kaksi vuorokautta BB-talon testituotannossa. Mikäpä siinä, rikosjuonen sijoittaminen tosi-tv:n klassikkoformaattiin ei ole lainkaan hassumpi idea. Sitä on soveltanut aiemmin suomalaisista dekkaristeista ainakin Eppu Nuotio Pii Marin -sarjan osassa Kosto (Otava, 2007).
Kuokkavieraassa ideana on, että kymmenen nuorta on houkuteltu ansaan käyttäen porkkanana tunnettua tosi-tv-ohjelmaa, johon ihan oikeastikin ollaan samaan aikaan hakemassa osallistujia. Huijaus on suunniteltu taitavasti, eivätkä kadonneitten nuorten omaiset osaa kaivata heitä ennen kuin ensimmäinen kiristyssähköposti kilahtaa heidän näytöilleen. Lukijaa kuljetetaan tapahtumissa mukana niin huijattujen nuorten kuin tapausta tutkimaan päätyvän poliisin Peppi Jäätikön (!) näkökulmista. Lukijalla on siis ainakin osittain enemmän tietoa tapahtumista kuin poliisilla. Ainakin aluksi.
Kirjan loppuun luettuaan voi todeta, että juonikuvio on kunnianhimoinen mutta valitettavan epäuskottava. Tosin on nähty monesti, että mitä epäuskottavimmatkin fiktiojuonet kalpenevat todellisuuden rinnalla. Mutta silti. Tällainen rakennelma vain, että voitaisiin saada selville…niin, jääköön nyt kertomatta. Lukekaa itse. Mutta minä en vain saanut tätä nieltyä.
Kurkkuun tarttui myös kaikenlainen sälä, jota Talvitie on latonut tekstiinsä. Kirjassa on siis runsaat viisisataa sivua. Minusta niistä olisi voinut kivutta karsia ainakin kolmanneksen, ja tarina olisi saanut kaipaamaansa ryhtiä. Yli laidan olisin ainakin kipannut suurimman osan Kuokkavieras-talon jonninjoutavuuksien esittelystä. Asukkaat ovat formaatin vaatimusten mukaan toki kliseisiä, mutta jotain rajaa sentään. Miksi lukijaa kidutetaan erilaisten tehtävien kuvauksilla? Eivät ne vie tarinaa eteenpäin.
Lisäksi Talvitie ei taida luottaa yhtään lukijan mielikuvitukseen, vaan palaa tavan takaa taaksepäin kertoakseen jonkin juonenkäänteen toisesta näkökulmasta. Tämä on tuttu tekniikka, mutta sen pitää tuoda tarinaan oikeasti jotain uutta ollakseen hyväksyttävä. Kuokkavieraassa näin ei ole. Roistot Talvitie on piirtänyt niin rumiksi, että ne huomaa sokea Reettakin. Ylipäätään henkilökuvaus on kliseistä, kuten trillerin formaattiin sopiikin. Mutta liika on liikaa.
Loppukiihdytyksen koittaessa alkaa ruumispino nopeasti yletä, ja täpäriä ihmepelastuksia tapahtuu runsaasti. Onneksi poliiseilla on sentään vahvistuksenaan ylivertainen kuntoiluhullu Peppi Jäätikkö, joka taidoillaan ja nokkeluudellaan selviää lähes paljain käsin ammattitappajien armeijasta…no, nyt olen ilkeä.
Tappava formaatti: Kuokkavieras olisi siis mielestäni kaivannut kunnon editointia ja ainakin vielä kertaalleen uudelleen kirjoittamista ennen painamista.
Kirsin kirjanurkka
Riku Talvitie: Tappava formaatti: Kuokkavieras
Reuna 2015. 537 s.
Blogi on alunperin julkaistu Kirsin kirjanurkassa 8.12. 2016
